Viime kirjoituksen jälkeen olisin voinut tehdä monen monta listaa, jossa listaisin ne asiat, jotka tässä maassa eivät naurata. Byrokratian järkyttävä takeltelu on yksi niistä.
Mennyt viikko on ollut hermoja raastava. Olen ottanut (tai yrittänyt ottaa) selvää, missä mun tuet viipyvät. Ainoa keino tähän on soittaa kyselynumeroon, jossa kukaan ei osaa auttaa minua, koska mulla ei ole englantilaista National Insurance -numeroa ja siitä syystä he eivät näe mun tietoja koneella. Asia etenee joka kerta niin, että he ottavat kaikki mahdolliset tiedot ylös ja lähettävät ne sähköpostilla osastolle, jossa tukiasiaa käsitellään. Sieltä sitten joku soittaa kolmen tunnin kuluessa, jos soittaa.
Tyyppityyppiläinen, jonka kanssa sitten juttelin ei tuntunut tietävät yhtikäs mitään koko Eures -prosessista. Väitti kiven kovaan, että tarvitsen NI-numeron maksamista varten ja kun yritin väittää vastaan, sanoi vielä, että hän kyllä tuntee lain. Kun sitten soittelin kansainväliselle osastolle, jonne Kelan E303-lomake meni, niin sieltä kerrottiin, että maksu voidaan hyvin tehdä ilmankin.
Saadakseni asioita eteenpäin ennen maasta muuttoa soitin paikalliselle Eures-neuvojalle ja selitin asian. Seuraavana päivänä sain sähköpostin, jossa kansainväliseltä osastolta oli laitettu tiukka viesti tuen käsittelijälle. Hahhaa, siitäs saivat! Ja hahhaa, toivottavasti miäkin nyt saan rahani ennen kuin häivyn täältä.
Kyllä byrokratia ja Kelan kanssa tappelu rasittaa Suomessakin, mutta siellä saa sentään hoitaa asioita omalla kielellään.